Poolia - Laadukasta rekrytointia vuodesta 1989

+358 20 7290 830

Johtotehtävät

Muutamme tulevaisuutta joka vuosi valitsemalla uusia johtajia. Poolialla on kokemusta johtajatason rekrytoinnista.

Uskomme, että monet yritykset ovat pitkän aikaa luottaneet liiaksi henkilökohtaiseen verkostoonsa ja referensseihin, kun on ollut kyse oikeiden henkilöiden löytämisestä korkean tason johtajatehtäviin, esimerkiksi johtoryhmään. Väitämme, että onnistunut rekrytointi vaatii enemmän. Tarvitaan esimerkiksi selvän vaatimusprofiilin ja jäsennellyn valintatyön yhdistelmä, johon sisältyy testejä ja referenssien tarkistamista. Onnistunut tulos vaatii ehdottomasti myös johtajarekrytoijan henkilökohtaista kokemuksta ja näppituntumaa.

Me tiedämme, mitä sinä ja hakija ajattelette
Onnistuneen rekrytoinnin edellytyksenä on, että käännyt kokeneen rekrytoijan puoleen. Rekrytoijillamme on kokemusta johtamisesta ja johtoryhmän jäsenenä olemisesta. Meillä tapaat henkilön, joka puhuu kanssasi samaa kieltä. Kun yhteistyökumppaninasi on Poolia, saat yhdistelmän johtajuutta ja henkilöarvioinnin osaamista. Ammatillinen taustamme on suuri etu, kun arvioimme hakijasi tulevaa osaamista. Ammattimaisten persoonallisuustestien ja analyysien lisäksi on tärkeä ymmärtää hakijan ajattelutapaa. Aivan kuten me ymmärrämme yrityksesi tarpeita.

Rekrytointiprosessi, jonka tulos on laadukas
Ollaksemme varmoja, että saat oikean henkilön, käytämme yksityiskohtaisia prosesseja vaatimusprofiilin laatimiseen ja henkilökohtaisten ominaisuuksien kartoittamiseen. Käytämme huolellisesti valittuja testaus- ja arviointityökaluja. Perehdyttämisen, jatkuvan seurannan ja arvioinnin ansiosta voimme koko ajan parantaa toimintaamme. Ja niin myös teemme, jotta sinä saat parhaan mahdollisen avun.

Me löydämme parhaan ratkaisun
Uuden johtajan tarve voi olla hyvin erilainen sen mukaan, millaisessa tilanteessa yrityksesi on. Olipa sitten kyse johtajan rekrytoinnista tai vuokraamisesta, löydämme sinulle todella hyvän ratkaisun. Voit myös saada apua haluamiisi erillisiin rekrytointiprosessin osiin.

Poolia on kansainvälinen konserni, jolla on toimintaa useissa Euroopan maissa. Tekemällä yhteistyötä ulkomailla sijaitsevien toimistojensa kanssa Poolia voi tarjota suomalaisille asiakkailleen johtajia, joilla on vankka kansainvälinen kokemus.

Valitse osia prosessista
Saamme mukautettua joustavat prosessimme helposti tarpeisiisi. Tarvitsipa sinun rekrytoida tai vuokrata henkilöstöä, me löydämme sinulle parhaan ratkaisun sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. Voit myös antaa hoidettavaksemme vain tietyt osat rekrytointiprosessista.

Laadukasta rekrytointia vuodesta 1989 +358-20-7290830 info@poolia.fi