16.01.2020

Viisi vinkkiä hyvien työntekijöiden pitämiseen!

Alkuvuodesta etsitään työtä enemmän kuin muina vuodenaikoina. Nyt onkin työnhakijan markkinat. Mutta kuinka pitää kiinni hyvistä työntekijöistä? Ohessa muutama simppeli vinkki hyvien työntekijöiden pitämiseen.

1.

Ole kiinnostunut alaisesi työtehtävistä ja anna sekä positiivista että korjaavaa palautetta, sillä myös korjaava palaute on tärkeä. Osoita, että hänen panoksensa on merkityksellinen.

2.

Kuuntele alaisesi kehitysehdotuksia ja kritiikkiä ja palaa niihin, myös silloin kun ehdotuksia ei voida toteuttaa. Se viestii aidosta kiinnostuksesta!

3.

Kannusta alaistasi kehittymään työssään ja luo hänelle urapolkumahdollisuuksia.

4.

Jaa vastuuta, se osoittaa että arvostat henkilön osaamista ja tuet hänen ammatillista kasvuaan.

5.

Helpota työ- ja yksityiselämän yhteensovittamista. Monet tutkimukset kertovat asiantuntijoiden arvostavan tänä päivänä joustavuutta työnantajassa. Huipputalentit joustavat yleensä työnantajan hyväksi, joten on kohtuullista, että jousto on molemminpuolista. Tämä voi tarkoittaa esim. joustoja työajoissa ja lomissa sekä etätyömahdollisuuksia.

@Milla Rimpiläinen, markkinointivastaava