Espoo

Sovellusneuvoja kesätöihin

Tule kesätöihin asiakkaamme a+tiimiin tekemään toimialan parasta asiakaspalvelua! Me Accountorilla olemme edelläkävijöitä. Uteliaisuus, kasvu ja kehittyminen kirittävät meitä, sillä haluamme olla askeleen edellä. Accountorin avoin ja joustava työympäristö on paikka, jossa uusille ideoille on aina tilaa kehittyä. Juuri siksi olemme a+-luokan työpaikka.
Valitettavasti tämän tehtävän haku on päättynyt.
Avoimet työpaikat

Sovellusneuvojana

Työssäsi ohjeistat ja neuvot sekä konsultoit yritysasiakkaita pilvipalveluna toimivaan taloushallinnon ohjelmistoon (Procountor) liittyvissä asioissa puhelimitse, sähköpostitse sekä pikaviestiohjelman välityksellä.

Tehtäviisi kuuluu myös käyttäjille suunnattujen tukimateriaalien (esim. kirjallisten ohjeistuksien) tekemistä ja päivittämistä. Lisäksi olet mukana työkalujen ja toimintatapojen kehittämisessä. Työskentelet tiimissä, josta löytyy sekä uraansa aloittelevia että erittäin osaavia ohjelmistoalan ja taloushallinnon ammattilaisia, joilta saat tukea päivittäiseen oppimiseesi ja työhösi.

Procountor-ohjelmisto on pienille ja keskisuurille asiakkaille kohdennettu sähköisen taloushallinnon markkinajohtaja. Ohjelmisto käsittää taloushallinnon tärkeimmät osa-alueet, kuten reskontrat, matkalaskut ja kirjanpidon.

Lue tästä asiakasblogista, mitä viime vuoden kesätyöntekijät kertovat työstään Finagolla.

Näillä taidoilla teet vaikutuksen

– Sinulla on aiempaa kokemusta asiakaspalvelusta ja/tai puhelintyöstä.
– Sinulla on kaupallinen koulutus tai kokemusta esimerkiksi pankki-, ohjelmisto- ja/tai taloushallinnon alan tehtävistä.
– Käytät näppärästi erilaisia järjestelmiä.
– Kommunikoit sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi. Ruotsin kielen osaaminen katsotaan eduksesi.

Olet työssäsi reipasotteinen ja luot toiminnallasi hyvää mieltä niin toimistolla kuin asiakaspalvelutilanteissakin. Mukaudut helposti toimintaympäristömme nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja säilytät ystävällisen asenteesi myös kiireen keskellä. Työskentelyotteeltasi olet huolellinen, tarkka ja vastuuntuntoinen etkä kavahda rutiiniluontoisia tehtäviä.

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi ja CV:si tai hae suoraan LinkedIn -profiilillasi meille mahdollisimman pian.

Kerro hakemuksessasi, miksi haet tätä paikkaa ja mikä mielestäsi asiakaspalvelutyössä on tärkeintä.

Työsuhde alkaa kokoaikaisena toukokuusta, mutta voit tehdä jo vaikka heti 50%-100% ja työn kokonaiskesto on elokuun loppuun saakka, mutta kesätyöntekijät ovat myös jatkaneet Finagolla työskentelyä osa-aikaisena opintojen ohella.

Yhteyshenkilöt

Sanna Majava
sanna@poolia.fi
puh. 020 729 0838

Annastiina Korpi
annastiina@poolia.fi
puh. 020 729 0835

Accountor Finago

Motivoituneet ja tyytyväiset tekijät ovat kasvumme kantava voima. Olemme rakentaneet itsellemme työympäristön, joka ruokkii työssä viihtymistä, ammatillista kehittymistä sekä oman elämän tasapainoa. Pidämme huolta työntekijöistämme ja esimerkiksi etupalettimme on suunniteltu tukemaan henkilöstöämme töissä ja vapaa-ajalla. Tarjoamme esimerkiksi ergonomiaa tukevat työvälineet, erittäin kattavan työterveyshuollon sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Järjestämme vuosittain vapaamuotoisempia aktiviteetteja, tiimipäiviä, koko talon tapahtumia ja monia muita juhlan hetkiä.

Accountor Finago on johtava pohjoismaisia markkinoita palveleva taloushallinnon ohjelmistoyritys. Yrityksen tuoteperhe kattaa kaikki sähköisen taloushallinnon ratkaisut, joita pk-yritykset ja tilitoimistot tarvitsevat liiketoimintansa tueksi. Pilvipalveluina toimivilla ohjelmistoilla, Procountorilla ja Tikonilla, hoidetaan jo yli 120 000 yrityksen taloushallinto Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Ohjelmistot ovat käytössä yli 1400 tilitoimistossa. Yrityksen toiminnan lähtökohtana on palava halu auttaa muita yrityksiä sekä tilitoimistoja hoitamaan taloushallintonsa helposti, luotettavasti ja tehokkaasti erinomaisilla sähköisen taloushallinnon ohjelmistoilla.

Accountor on kaikkea muuta kuin tavallinen palveluyritys. Konsernimme tarjoaa palkka-, talous-, IT- sekä HR-palveluja, kehittää oikeita prosesseja, sijoittaa oikeat ihmiset ja rakenteet oikeaan paikkaan ja tekee oikeita asioita parhaiden mahdollisten työkalujen ja ohjelmistojen avulla. Meitä on yli 2500 työntekijää kahdeksassa eri maassa, ja keskeisen johtamisideologiamme Leadermentin avulla kehitämme paitsi asiakkaidemme liiketoimintaa ja tuloksia, ennen kaikkea omia työntekijöitämme.

Siirry yrityksen kotisivuille

Huom! Hakemalla tätä paikkaa annat luvan tietosuoja- ja rekisteriselosteemme mukaiseen tietojesi säilyttämiseen ja käyttöön. 

Seuraa Pooliaa Somessa!
LinkedIn Facebook Instagram Twitter

Sijainti
Espoo
Työsuhteen tyyppi
Määräaikainen
Ilmoitus jätetty
13.03.2020
Viitenumero
1626519
Yhteyshenkilö

Annastiina Korpi

Annastiina@poolia.fi

p. +358 20 729 0835