Loppi, Riihimäki, Hyvinkää

Isännöitsijä

Etsimme asiakkaallemme Lopen Talo & Tilille isännöitsijää vakituiseen työsuhteeseen Hyvinkään ja Riihimäen alueelle. Kyseessä on erinomainen mahdollisuus päästä osaksi pitkään toiminutta, vakavaraista ja edelleen perheomisteista yritystä, jossa yhdistyvät matala hierarkia, välitön työilmapiiri ja vahva ammattitaito. Uudelle henkilölle rakennetaan alkuvaiheessa noin 18–20 taloyhtiön kokonaisuus, jota voidaan kasvattaa myöhemmin oman kiinnostuksen, osaamisen ja tavoitteiden mukaan. Jos haluat tulevaisuudessa ottaa enemmän vastuuta ja kasvattaa samalla ansiotasoasi, siihen on yrityksessä erinomaiset mahdollisuudet.

Isännöitsijänä vastaat taloyhtiöiden hallinnosta, taloudesta ja päätösten valmistelusta sekä huolehdit siitä, että yhtiöiden arki pyörii suunnitellusti. Työhösi kuuluu esimerkiksi budjetointia, talouden seurantaa, hallitustyöskentelyn tukemista, kokousten järjestämistä sekä erilaisten korjaus- ja ylläpitohankkeiden koordinointia. Lisäksi olet tärkeä yhteyshenkilö osakkaille, asukkaille ja hallitusten jäsenille.

Työssä yhdistyvät talousosaaminen, organisointikyky ja ihmisten kanssa työskentely. Asunto-osakeyhtiöiden kirjanpitotausta tai kyky tulkita tuloslaskelmaa, tasetta ja vastikerahoituslaskelmaa antaa tehtävään hyvät valmiudet, sillä merkittävä osa työstä liittyy taloyhtiöiden talouden hallintaan. Samalla työ on hyvin asiakaspalvelupainotteista, sillä päivittäin kohdataan erilaisia ihmisiä ja ratkaistaan heidän asumiseensa liittyviä kysymyksiä.

Mitä odotamme sinulta

  • kokemusta isännöinnistä tai asunto-osakeyhtiöiden hallinnosta
  • ymmärrystä taloyhtiöiden taloudesta ja talousraportoinnista
  • ymmärrystä isännöintialan luonteesta
  • asiakaslähtöistä asennetta
  • hyviä vuorovaikutustaitoja
  • itsenäistä ja vastuullista työotetta
  • paineensietokykyä sekä pitkäjänteisyyttä
  • hyviä IT-taitoja ja kiinnostusta digitaalisiin työkaluihin
  • oman auton käyttömahdollisuus
  • IAT-pätevyys katsotaan eduksi.

Lisätietoja

Työskentelyalue sijoittuu pääasiassa Riihimäelle, Hyvinkäälle ja Läyliäisiin. Toimipiste, jossa työskentelet, voi sijaita joko Riihimäellä tai Hyvinkäällä, riippuen omasta tilanteestasi ja toiveistasi. Kohteissa liikutaan tarpeen mukaan, joten oman auton käyttö on käytännössä välttämätöntä.

Kiireisempiä jaksoja tasapainottaa joustava saldopankkijärjestelmä. Kevään aikana saldoja kertyy usein runsaasti, ja niitä voidaan hyödyntää myöhemmin vapaina esimerkiksi kesän tai syksyn aikana. Työyhteisössä korostuvat yhteistyö ja avoimuus. Kokeneet kollegat auttavat uuden työntekijän perehdytyksessä, ja käytössä on toimiva tuurausjärjestelmä. Yrityksen kulttuuria kuvaillaan välittömäksi, matalahierarkkiseksi ja mutkattomaksi – apua saa aina tarvittaessa eikä asioita tarvitse ratkoa yksin.

Tarjoamme sinulle

  • vakituisen työpaikan vakaassa ja tunnetussa perheyrityksessä
  • mahdollisuuden rakentaa omaa asiakassalkkuasi osaamisesi mukaan
  • kokeneiden kollegoiden tuen ja kattavan perehdytyksen
  • joustavat työaikajärjestelyt ja saldopankin
  • mahdollisuuden etätyöhön yhtenä päivänä viikossa
  • kokouspalkkiot ja kilometrikorvaukset
  • kulttuuri-, liikunta- ja hammashuoltoedun
  • mahdollisuuden suorittaa IAT-tutkinto työn ohessa
  • pohjapalkka n. 2800-4000 €/kk, riippuen osaamisestasi ja kokemuksestasi

Jos viihdyt vastuullisessa asiantuntijatyössä, arvostat ihmisten kohtaamista ja haluat kehittää osaamistasi isännöinnin parissa pitkäjänteisesti, tämä voi olla sinulle erinomainen seuraava askel urallasi.

Kiinnostuitko?

Lähetä hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pian. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia GDPR-syistä, joten jätäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmän kautta klikkaamalla Hae Työpaikkaa -painiketta. Lisätietoja tehtävästä antavat Poolian konsultit Vera (vera@poolia.fi) ja Sakari (sakari@poolia.fi).

Lopen Talo & Tili Oy

Perheomisteinen Lopen Talo & Tili on tarjonnut luotettavaa ja ammattitaitoista isännöintipalvelua jo yli 15 vuoden ajan. Palvelemme asunto-osakeyhtiöitä Loppi-Riihimäki-Hyvinkää akselilla, ja tahdomme taata pitkän yhteistyön jokaisen kiinteistön kanssa. Henkilöstöömme kuuluu joukko alan ammattilaisia, joiden avulla voimme tarjota parasta mahdollista palvelua.

Olemme kasvava ja kehittyvä isännöintialan ammattilainen, ja välitämme asiakkaistamme sekä huolehdimme henkilöstöstämme – meidät valittiin isännöintialan vuoden 2024 työpaikaksi!

Huom! Hakemalla tätä paikkaa annat luvan tietosuoja- ja rekisteriselosteemme mukaiseen tietojesi säilyttämiseen ja käyttöön. 

Seuraa Pooliaa Somessa!
LinkedIn Facebook Instagram Twitter TikTok

Sijainti
Loppi, Riihimäki, Hyvinkää
Työsuhteen tyyppi
Vakituinen
Ilmoitus jätetty
21.07.2026
Viitenumero
24431593
Yhteyshenkilö

Vera Kusmin

vera@poolia.fi

p. +358 20 7290 850