27.10.2022

Vinkit palkkaneuvotteluun

Oletko harkitsemassa pyytää korotusta palkkaasi? Palkkaneuvottelut voivat tuntua haastavilta. Palkankorotuksesta keskustelu edellyttää paitsi hyvää neuvottelukykyä, myös tilannetajua ja markkinatietoa. Älä missään nimessä mene kylmiltään neuvottelemaan palkankorotuksesta, vaan pohdi miten vakuutat esihenkilösi tekemällä pientä taustaselvittelyä. Tästä blogista saat muutaman vinkin takataskuusi!

Ennen palkkahaastattelua – vastaa näihin kysymyksiin

1) Miltä markkinat näyttävät?

Tiedätkö mitä kollegasi ansaitsee samassa roolissa, alalla tai yrityksessänne? Ennen palkkaneuvotteluja kannattaa tarkistaa, mikä on keskimääräinen palkkaus vastaavissa tehtävissä toimivilla henkilöillä. Kannattaa myös pohtia, miltä markkinat näyttävät tällä hetkellä – kuinka paljon kysyntää on sinunlaisellesi osaajalle juuri tällä hetkellä. Lisäksi palkkaukseen vaikuttavat mm. toimiala, koulutustausta, kaupunki ja tehtävän vaatimustaso. Vinkkejä eri toimialojen vähimmäispalkkoihin saat vaikkapa omalta ammattiliitoltasi. Alan työehtosopimuksiin on kirjattu mm. perusteet eri palkka- tai vaativuusluokista ja kokemuslisien ehdoista. Muista kuitenkin, että kyse on vain vähimmäispalkoista – rajoituksia vähimmäispalkkaa korkeammasta palkkatasosta ei ole. Tilastokeskuksesta saa myös kattavasti tietoa esim. Suomessa maksetuista mediaanipalkoista. Erilaisia verkkopalveluita palkkatason vertailuun löytyy useita, näistä esimerkkinä Paylab: https://finland.paylab.com/

Roolin ja itse toimialan lisäksi sinun tulee myös miettiä, mitä muita etuisuuksia yritykselläsi on tarjota – erilaiset työsuhde-edut voivat käytännössä korottaa palkkatasoasi verrattuna muihin vastaaviin työpaikkoihin. Lounassetelit, kattava työterveyshuolto, liikuntaedut yms voivat olla merkittävä lisäys normaaliin bruttopalkkaan verrattuna. Laske nämä etuudet auki ennen neuvotteluun menoa.

2) Miksi juuri sinun pitäisi saada korkeampi palkka?

Esihenkilösi vakuuttaminen palkankorotuksesta edellyttää huolellista valmistautumista ja perusteluja sille, miksi juuri sinä ansaitset sen. Selvitä, kuinka erotut joukosta ja millä tavoin olet arvokas yritykselle tai miten olet onnistunut saavuttamaan sinulle asetetut tavoitteet. Oletko onnistunut viemään läpi jonkun tietyn projektin? Onko vastuusi merkittävästi lisääntynyt, tai oletko hypännyt täysin uuteen tehtävään?

Pohdi näitä mielessäsi ja kirjoita ne ylös – ja valmistaudu vasta-argumentteihin! Mikäli sinulla on ideoita ja ajatuksia, millä tavoin voisit edelleen kehittää yrityksesi prosesseja – esittele nämä esihenkilöllesi ja avaa mitä hyötyä niistä olisi yrityksellesi.

Vältä näitä virheitä

1) Älä vertaa itseäsi muihin

Vaikka kollegasi Petra ansaitsisi kolme tonnia enemmän kuin sinä, sinun on tiedostettava syyt korkeampaan palkkatasoon. Toki voi olla myös niin, että Petra on sinua paljon parempi neuvottelija, mutta siitä huolimatta et saavuta mitään vertaamalla itseäsi häneen tai että mainitsisit tästä palkkaneuvottelussa! Sinulla on omat ainutlaatuiset ominaisuutesi – oma tausta ja kokemus, joten keskity vain itseesi, äläkä katkeroidu!

2) Vältä liian vahvoja tunteita, uhkauksia tai vaatimuksia 

Älä uhkaile irtisanoutuvasi, mikäli et saa palkankorotusta. Todennäköisesti tuolloin seinä nouse pystyyn. Todennäköisyys menestyä palkkaneuvotteluissa on sitä parempi, mitä rakentavammassa ilmapiirissä keskusteluja käydään. Pysy rauhallisena koko palkkaneuvottelun ajan. Vaikka olisit kuinka temperamenttinen henkilö, on palkkaneuvotteluissa, kuten myös muissa one-to-one keskusteluissa säilytettävä maltti. Yritä olla mahdollisimman järkevä ja asiallinen ja keskity oleelliseen. Unohda siis kaikenlainen uhkailu tai suurilla tunteilla pelailu.

3) Älä unohda esihenkilön asemaa

Jännittyneissä tilanteissa, kuten palkkaneuvotteluissa, on helppo unohtaa esimiehen asema ja se, että teitä on tässä itse asiassa kaksi eri osapuolta neuvottelemassa – palkkaneuvottelu ei ole yksinpuhelua. Sinun onkin kuunneltava, mitä esimiehellä on sanottavana ja oltava valmis kompromisseihin ja ymmärrettävä myös yrityksen ja esimiehen kanta asiaan. Osoita, että olet valmis neuvottelemaan ja ole avoin esihenkilösi ehdotuksille ja ajatuksille.

@Milla Rimpiläinen, markkinointivastaava