Työtehtävät
Kirjanpitäjänä työskentelet osana tiimiä, jossa tukenasi toimii osaavat kollegat sekä tiiminvetäjä, joka auttaa ja tukee sinua työssäsi ja tarjoaa myös sijaistamista tarpeen ilmaantuessa. Kunkin tiimin (yhteensä viisi tiimiä) vastuulla on hoitaa asiakasyritystensä monipuolisia kirjanpidon, viranomaisyhteyksien sekä raportoinnin tehtäviä ja tarjota proaktiivisesti talouden hallintaan liittyvää asiantuntijuutta moninaisissa tilanteissa ja kysymyksissä. Palkkahallinto on keskitetty yhdelle tiimille. Tällä hetkellä tarve kohdistuu erityisesti rakennusalan asiakkaiden monipuoliseen talouden hallintaan ja sen erityispiirteiden osaamiseen kuten tuloutuksiin. Asiakkaamme käyttämät järjestelmät ovat Adminet ja Jydacom ja näiden osaaminen on iso etu, mutta ei välttämättömyys.
Lakisääteisen taloushallinnon lisäksi Rödl & Partner hoitaa (useista eri maista olevien) asiakasyrityksiensä verotusta, yritysjärjestelyitä ja lakiasioita. Palvelumalli on laaja ja kaikenkattava ja näin asiakas voi luottavaisin mielin keskittää yrityksensä ja taloutensa sekä juridiset osa-alueet samalla palveluntarjoajalle. Työtehtäviisi kuuluu itsenäinen tilinpäätöksen muodostaminen, juokseva kirjanpito, ulkoinen laskenta ja verotusasioiden hoitaminen sekä asiakkaiden proaktiivinen talouskonsultointi. Tässä vahvasta asiantuntijuudestaan tunnetussa yrityksessä halutaan aina palvella asiakkaita ammattitaitoisesti ja joustavasti sekä vastuullisesti ja siksi palveluhenkinen ja joustava asenteesi on arjessa ja sen vaihtelevissa tilanteissa hyvin merkityksellinen.
Toivomme sinulta
- Muutaman vuoden ajalta kokemusta kirjanpidosta ja itsenäisestä tilinpäätöksestä.
- Kokemusta Adminet-, Jydacom ja Procountor -järjestelmistä, mutta arvostamme muidenkin kirjanpito-ohjelmien osaamista.
- Tehtävään soveltuvaa koulutusta.
- Suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.
- Kiinnostusta asiakkaiden yritystoimintaan.
Tunnistat itsesi näistä
- proaktiivinen ja itseohjautuva
- isomman kokonaisuuden hahmottaja
- vastuunkantaja
- tarkka ja huolellinen
- ystävällinen
Arvostamme etenkin halukkuuttasi kehittyä työssäsi entistä monipuolisemmaksi taloushallinnon ammattilaiseksi. Olet luotettava ja haluat tuntea ylpeyttä omasta työstäsi ja yrityksestä, missä työskentelet.
Tämä on hieno mahdollisuus monipuolisesta talousroolista kiinnostuneelle päästä näkemään ja oppimaan sekä tekemään laajasti ja ottamaan vastuuta.
Voit itse määritellä työskentelymallisi eli halutessasi voit olla toimistolla, vaikka päivittäin, mutta mikäli sinulle sopii työskentely enemmän etänä, on sekin mahdollista.
Oman esihenkilön ja tiimin kanssa pidetään joustavasti ja säännöllisesti palavereja niihin voit osallistua myös Teamsin kautta.
Miksi töihin Satakerta Rödl & Partnerille?
Satakerrassa koetaan kunnia-asiaksi asiakkaiden auttaminen matkalla menestykseen. He haluavat varmistaa omalla toiminnallaan, että asiakkaat voivat keskittyä siihen, minkä he osaavat parhaiten. Kerätyn asiakaspalautteen perusteella tässä tavoitteessa on myös onnistuttu hyvin. Tämä on mahdollista vain, kun aidot ammattilaiset pelaavat hyvin yhteen.
Siksi Satakerrassa on myös kunnia-asia tarjota työntekijälle hyvinvointia ja aktiivisuutta edistävä työympäristö. Heillä panostetaan työntekijöiden hyvinvointiin esimerkiksi kattavalla työterveyshuollolla, sairauskuluvakuutuksilla ja liikunta- ja kulttuurieduilla sekä hyvinvointirahalla. Lisäksi työntekijöitä kannustetaan ammatilliseen kehittymiseen ja tarjotaan mahdollisuuksia kouluttautumiseen ja tutkintojen (KLT, PHP, TNT) suorittamiseen.
Lisätiedot
Kiinnostuitko? Mikäli kiinnostuit, niin jätä hakemuksesi ja CV:si meille palkkatoiveineen ja ota yhteyttä, mikäli sinulla heräsi jotain kysyttävää. Huomioithan, että hakuprosessi on jo käynnistynyt ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lähetäthän siis hakemuksesi mitä pikimmin! Ilmoitus poistetaan heti kun tehtävä on täytetty. Lisätietoja antaa rekrytointikumppanimme Poolialla Sanna Majava (sanna@poolia.fi / 020 7290 838) ja Maria Kostenko (maria@poolia.fi / 020 7290 7290 847).
Satakerta Rödl & Partner Oy
Satakerta Rödl & Partner Oy on vuonna 1987 perustettu Taloushallintoliiton auktorisoima tilitoimisto ja tällä hetkellä meillä työskentelee 30 taloushallinnon ammattilaista kahdella eri paikkakunnalla; Helsingissä ja Kouvolassa. Vuodesta 2014 lähtien olemme ollut osa Rödl & Partner -konsernia, joka toimii noin 100 maassa. Yhdessä Rödl & Partner Asianajotoimiston kanssa, tarjoamme laajat ja kansainväliset asianajo-, verokonsultointi-, tilintarkastus ja taloushallinnon palvelut saman katon alta.