Lahti

Kuorma-autonkuljettaja

Haussa ahkera ja motivoitunut kuorma-autonkuljettaja panimotuotteiden jakeluun Lahteen!
Valitettavasti tämän tehtävän haku on päättynyt.
Avoimet työpaikat

Työnkuva

Kuorma-autonkuljettajan tehtävässä keräät, lastaat ja kuljetat panimotuotteita asiakkaille. Terminaali sijaitsee Lahdessa ja työvuorot alkavat aamulla klo 2-6 välillä. Töitä on tarjolla kokoaikaisesti, mutta myös osa-aikaisesta työstä on mahdollista sopia. Tehtävä vaatii työturvallisuuskortin sekä ADR-ajoluvan, mutta ne voidaan järjestää myös työsuhteen alussa, mikäli hakijalla ei niitä ennestään ole.

Hakemamme henkilö voi olla jo alan vahva osaaja tai kuljetusalalla vasta aloitteleva henkilö. Tärkeintä tehtävässä pärjäämisen kannalta on motivaatio ja hyvä asenne työntekoa kohtaan. Kuljettajalle on valmiina hyvät puitteet työntekoa varten, kuten hyväkuntoinen kuljetuskalusto.

Odotamme

– C- ajokorttia
– Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa
– Hyvää fyysistä kuntoa
– Ahkeruutta ja tarkkuutta
– Mobiililaitteiden käytön osaamista

Tarjoamme

– Kuorma-autoalan TES:n mukaisen palkkauksen
– Mahdollisuuden kehittyä ja edetä uralla
– Tarvittavat työvarusteet 
– Mahdollisuuden pitkäaikaiselle työuralle

Työsuhde on alkuun määräaikainen Poolia Henkilöstövuokrauksen kautta, mutta sinulla on mahdollisuus työllistyä tämän jälkeen vakituiseksi työntekijäksi asiakkaan omille listoille.

Kiinnostuitko? 

Hae paikkaa jättämällä CV:si ja yhteystietosi järjestelmäämme. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä! Lisätietoja tehtävästä antaa HR-konsultti Minna Savikko, s-posti: minna@poolia.fi/ puh. 020 7290 852.

Poolia

Making your job even better

Poolia on rekrytointiin, henkilöstövuokraukseen, suorahakuihin ja alihankintaan erikoistunut yritys. Rekrytoimme henkilökuntaa usealla eri toimialalla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Panostamme laadukkaaseen työnhakijakokemukseen, sekä hyvään aktiiviseen viestintään rekrytointiprosessin eri vaiheissa. Helan jäsenenä ja OMX-pörssinoteerattuna yhtiönä olemme sitoutuneet vastuullisuuteen kaikissa maissa, joissa toimimme. Ajantasaiset tilaajavastuulain mukaiset tietomme löydät osoitteesta www.vastuullinenyritys.fi. Katso avoimet työpaikkamme osoitteesta www.poolia.fi.

Huom! Hakemalla tätä paikkaa annat luvan tietosuoja- ja rekisteriselosteemme mukaiseen tietojesi säilyttämiseen ja käyttöön.

Sijainti
Lahti
Työsuhteen tyyppi
Vakituinen
Ilmoitus jätetty
25.08.2023
Viitenumero
17976268
Yhteyshenkilö

Minna Savikko

minna@poolia.fi

p. +358 20 7290 852