Kysely: Tekoälyn hyödyntäminen rekrytoinnissa

Haluamme ymmärtää, miten yritykset – erityisesti henkilöstöpäättäjät ja rekrytoivat esimiehet – hyödyntävät tekoälyä rekrytoinnissa vai ovatko he ottaneet sitä käyttöön lainkaan.

Me Pooliassa uskomme, että rekrytoinnissa ihmisen rooli on vielä korvaamaton, erityisesti hakijoiden persoonan, motivaation, arvojen, kulttuurillisen soveltuvuuden ja empatiakyvyn osalta. Mutta mekin olemme hyödyntäneet tekoälyä esimerkiksi työpaikkailmoituksien laadinnassa, markkinoinnissa sekä haastattelumuistioiden tekemisessä, tukivälineenä ja manuaalisten rutiinityövaiheiden helpottamiseksi.

Nyt haluaisimme kuulla teidän näkemyksiänne! Vastaamalla kyselyyn autat meitä ymmärtämään paremmin, miten yritykset hyödyntävät tekoälyä rekrytoinnissa sekä millaisia mahdollisuuksia ja haasteita siihen liittyy. Vastaaminen kestää noin 3–5 minuuttia. Leffalippujen arvonta suoritetaan viikolla 11, ja voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostitse.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

5 merkkiä siitä, että tarvitset apua rekrytointiin

On selvää, että kaikki eivät hallitse rekrytointia. Rekrytointi vaatii paitsi paljon tietoa ja osaamista, myös ennen kaikkea paljon aikaa. Tämän tarkistuslistan avulla voit selvittää, tarvitsetko apua rekrytointiin.

8 etua miksi valita ulkoinen rekrytointikumppani

Rekrytointi ja potentiaalisten hakijoiden tavoittaminen on muuttunut monin tavoin vuosien varrella ja siksi oikeiden tekijöiden löytäminen kumppanin avulla on kustannustehokasta ja säästää aikaasi. Näin tavoitat enemmän potentiaalisia työnhakijoita ja minimoit virherekrytoinnin riskit. Tässä vain muutamia etuja kun päätät valita rekrytointikumppanin! Koostimme sinulle blogiimme kahdeksan etua, miksi sinun kannattaa luottaa rekrytoinneissasi rekrytointikumppaniin.

GDPR:n vaikutukset rekrytoinnissa

GDPR:n vaikutukset rekrytoinnissa – katso EU:n tietosuoja-asetuksen aiheuttamat muutokset rekrytointiprosessiin EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) tulee voimaan noin kolmen kuukauden päästä ja sillä on isohkoja vaikutuksia yritysten rekrytointiprosessien aikana tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn ja säilyttämiseen. Alkuun asetus saattaa vaikuttaa työläältä mutta se on myös mahdollisuus uudistaa tietosuojakäytäntöjä ja hakijatietojen käsittelyprosesseja. Oheisesta linkistä saat kattavan katsauksen siihen, mihin tulee varautua, lue lisää!

Tarvitsetko apua? Soita Pooliaan!

Haluatko rekrytoida tai vuokrata henkilöstöä? Onko sinulla kysyttävää Poolian työpaikoista? Ota rohkeasti yhteyttä! Me Pooliassa vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi myös sähköpostitse ja puhelimitse.