19.01.2022

Varo näitä merkkejä haastatellessasi uutta työntekijää

Listasimme muutaman varoitusvalon, jotka kannattaa muistaa kun olet rekrytoimassa uutta osaajaa organisaatioonne. Henkilöiden valinta ja osaajien etsintä on kovaa työtä, mutta tämä työ kannattaa tehdä kunnolla. Parhaassa tapauksessa löydät hyvän tuloksentekijän ja ammattilaisen vuosiksi, huonoimmassa tapauksessa petyt todella pahasti. Lisäksi menetät kuukausia työaikaa tiimiltäsi, kymmeniä tuhansia euroja turhia palkkakuluja, sekä turhautat asiakkaitasi sekä tiimisi parhaita osaajia.

1

Hakija ei ole valmistautunut

Hän ei esimerkiksi tunne yrityksenne ydinliiketoimintaa, tuotteita tai perustietoja. Hyvä ja motivoitunut hakija on tehnyt kotiläksynsä ja tutustunut yritykseenne ennen tapaamista. Valmistautumattomuus voi kuvata henkilön työtapoja myös työelämässä.

2

Hakija ei pysty vastaamaan yksityiskohtaisiin kysymyksiin koskien aikaisempien työtehtäviensä sisältöjä tai väittämiänsä saavutuksia

Valitettavasti joillain hakijoilla on tapana liioitella osaamistaan ja saavutuksiaan. Muista myös tarkastaa hakijan avainsaavutukset ja -osaaminen referenssien kautta.

3

Myöhästyminen haastattelusta ilman uskottavaa syytä

Jos hakija myöhästyy yhdestä potentiaalisesti tärkeimmistä uransa tapaamisista, kuvaa se joko motivaation puutetta, tai yleistä asennetta aikatauluja ja muiden aikataulujen kunnioitusta kohtaan. Ajattele haluatko hänen myöhästelevän esimerkiksi yrityksenne asiakkaiden kanssa pidettävistä palavereista?

4

Kiinnitä huomioita hakijan kykyyn kantaa vastuuta

Jos hakijan yllättävät työpaikkojen vaihdokset ovat aina jonkin muun syytä; markkinoiden, esimiehen, kollegoiden tms. on syytä huolestua. Kaikki tekevät joskus virheitä, virheistä voi oppia ja niitä voi korjata. Haluat varmasti mieluummin palkata henkilön, joka voi myöntää erehtyneensä ja kertoo miten on virheistään oppinut ja on niitä korjannut, kuin henkilön, jonka mukaan syy on aina ollut muissa henkilöissä tai olosuhteissa.

Nämä neljä varoitusvaloa kannattaakin siis muistaa jokaisessa haastattelussa, jossa olet rekrytoimassa uutta osaajaa organisaatioonne!

Tarvitsetko apua? Soita Pooliaan!

Me Pooliassa voimme auttaa yritystäsi rekrytoinnin ja henkilöstövuokrauksen lisäksi monin eri tavoin myös vain jossain tietyssä rekrytointiprosessin vaiheessa, kuten henkilötestauksissa, uudelleensijoittumispalveluissa, haastatteluissa tai etäperehdytysten konsultoinnissa – toki voimme hoitaa myös koko rekrytointiprosessin alusta loppuun!

Ota yhteyttä täyttämällä oheinen kyselylomake, tai soita numeroon +358 20 7290 830. Kysely ei sitouta sinua mihinkään, eli ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan lisää, miten voisimme auttaa teitä!

@Milla Rimpiläinen, markkinointivastaava

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

8 etua miksi valita ulkoinen rekrytointikumppani

Rekrytointi ja potentiaalisten hakijoiden tavoittaminen on muuttunut monin tavoin vuosien varrella ja siksi oikeiden tekijöiden löytäminen kumppanin avulla on kustannustehokasta ja säästää aikaasi. Näin tavoitat enemmän potentiaalisia työnhakijoita ja minimoit virherekrytoinnin riskit. Tässä vain muutamia etuja kun päätät valita rekrytointikumppanin! Koostimme sinulle blogiimme kahdeksan etua, miksi sinun kannattaa luottaa rekrytoinneissasi rekrytointikumppaniin.

Henkilöarviointipalvelut rekrytointipäätöksesi tueksi

Poolian laadukkaat henkilöarviointipalvelut luovat uuden ulottuvuuden rekrytointiprosessiin. Käytämme alalla kansainvälisesti hyväksyttyjä korkeatasoisia Masterin arviointimenetelmiä ja rekrytointiasiantuntijamme saavat niiden avulla rekrytointipäätöksen tueksi tietoja, jotka ovat hyödyksi myös uuden työntekijän perehdytyksessä. Tarjoamme asiakkaillemme MPA ja ACE -pakettia, josta hyötyy sekä työnhakija, että asiakasyritys.

Henkilöstövuokrauksen edut

Henkilöstövuokrauksen avulla pystyt ratkaisemaan kaiken kokoisten yritysten erilaisia tilanteita, missä väliaikaista/määräaikaista osaamista tarvitaan nopealla aikataululla. Tällaisia tilanteita ovat tyypillisesti erilaiset projektit ja sijaisuudet, sesonkihuiput, ylimenokaudet sekä myös yrityksen strateginen päätös käyttää alihankintaa osana resurssointiaan. Mm. näihin kaikkiin tarpeisiin henkilöstövuokraus tuo tarvittavan jouston ja avun. Mitä muuta hyötyä henkilöstövuokrauksesta on? Lue lisää blogistamme!